Lupauksia 2013: Kasvan ihmisenä. Juoksen maratonin. Kirjoitan päiväkirjaa ja teen joka päivä ruokaa itse. Tilaan laatulehtiä ja luen ne. Luen kaikki klassikot. Ensimmäisenä venäläiset. Kiinnostun ja olen kiinnostava. Katson laatuelokuvia.
Tai okei kasvatan pitkät kynnet, siinä on ihan tarpeeksi haastetta yhdelle vuodelle. Jos käyn lenkillä kerran viikossa, kai se riittää? Teksti on käytännössä kuollut formaatti, joten twiittaan kerran päivässä siitä, miten nyt loukkaannuin blogitekstistä, uutisesta tai kolumnista. Sen jälkeen kerron Twitterissä, että olen ollut töissä Imagessa, Suomen Kuvalehdessä, The Guardianissa ja New Yorkerissa, koska "Vittu hei mä oon nii chooool."
Ruokaahan se roiskeläppäkin. Laatulehti haisee exodukselta. Katson Nelosen uutiset. Klassikot ovat yliarvostettuja. Riittää, että menen Wikipediaan ja luen tiivistelmät. Tissit kiinnostaa (.)(.), joten näytän ne baarissa kaikille. Että kiinnostaa taas. Laatuelokuvat kestää liian kauan, katson trailerit. Tai yritän edes muistaa jonkun elokuvan nimen. Esimerkiksi Yksin kotona 4.
KAS NÄIN SINUSTAKIN TULEE ELITISTILUOVUTTAJA. ONNEA!